Toukokuun varatuimmat

Toukokuun varatiuimpien lista on pitkä ja tasainen:

1. Kivelä, Anneli: Taikatemppuja Katajamäellä, 5 varausta
1. Jungstedt, Mari, Joka yksin kulkee, 5 varausta
2. Enders, Giulia: Suoliston salaisuus, 4 varausta
2. Läckberg, Camilla: Leijonankesyttäjä, 4 varausta
2. Adler-Olsen, Jussi: Tapaus 64, 4 varausta
2. Mielensäpahoittaja, elokuva, 4 varausta
3. Vuori, Kristiina: Neidonpaula, 3 varausta
3. Flynn, Gillian, Teräviä esineitä, 3 varausta
3. Evanovich, Janet, Yhdestoista hetki, 3 varausta
3. Jokinen, Seppo: Kuolevaksi julistettu, 3 varausta
3. Magee, Audrey, Sopimus, 3 varausta
3. Jansson, Anna, Hämärän lapset, 3 varausta

Kevään uutuuskirjat ovat saapuneet meille jo lähes kaikki. Varatuimpien listalla on pohjoismaisten dekkaristien taattuja uutuuksia. Kevään yllättäjä on ollut Endersin tietokirja Suoliston salaisuus, joka varausjono on edelleen pitkä hankituista lisäkappaleista huolimatta. Toinen yllättäjä on irlantilaisen Audrey Mageen esikoisteos, joka on jo noussut kansainväliseksi arvostelumenestyksesi, palkintoehdokkaaksi ja kotimaistenkin kirjabloggareiden suosikiksi. Yllätys on myös, ettei Eira Pättikankaan uutuusteos Tehtaan portilta kotikujalle ole vielä kerännyt kahta varausta pidempää jonoa. Ehkä kurikkalaiset eivät vielä ole huomanneet sen ilmestymistä!

Mukavia kesäisiä lukuhetkiä!

Kirsti

Sara Saarela - rohkea kirjoittaja

Paikallisen kirjailijamme Sara Saarelan teos ”Nimeä minut uudelleen” (Kharis, 2015) on saanut kirjastossamme hyvän vastaanoton. Kirjan aihe on rankka, se kertoo seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Päähenkilö on Elle, lapsi jonka näkökulmasta tarina on kirjoitettu. Kirja jakautuu kolmeen osioon, joista ensimmäisessä kerrotaan Ellen lapsuudesta ja kauheuksista, joita silloin tapahtuu.

”Ja Elle lähti lentoon. Hän lensi taas korkealle, kirjahyllyäkin korkeammalle. Kenelläkään koko maailmassa ei ollut niin hienoja vaaleanvihreitä siipiä kuin hänellä, tiesikö niistä edes kukaan? Hänen pitäisi pukea ne joskus, kun hän menisi kouluun. Hän oli tullut taikamaasta. Siellä oli turkooseja vesiputouksia ja hän asui luolassa yhden vesiputouksen takana. Oli paljon puita, joissa kasvoi mandariineja ja persikkaa. Ja Ellellä oli oma metsä, jossa oli villejä mansikoita. Ne osasivat kävellä. Elle katsahti taas alas sängylle, missä…”

Toisessa osiossa kuvaillaan yläasteikäistä Elleä, joka asuu nyt eri paikkakunnalla kuin lapsena. Hänellä on ystäviä ja railakas nuoruus. Pinnan alla on kuitenkin paljon asioita, joista edes paras ystävä ei tiedä.

”Hän hengitti raskaasti ja aloitti. Sana, toinen, kolmas, miksi nyt kaikki tökki, miksei tullut hienoa ajatusta, miksei kynä voinut kirjoittaa vain jotain kaunista, koska sitten olisi voinut olla edes johonkin asiaan tyytyväinen. Elle alkoi sotkea paperia, hakata sitä. Hän painoi kynää, se meni paperista läpi, ja vaikka paperi itki ja aneli lopeta, lopeta, niin Elle ei päästänyt sitä. Tältä minustakin tuntuu! Elle kiljui ajatuksissaan.”

Kolmas osio kuvaa Ellen lukioaikoja, sekoiluja, jotka tuntuvat aina vain jatkuvan. Jokin asia kuitenkin muuttuu ja toivo alkaa herätä niin Ellen kuin lukijankin sisällä.

”Hän oli niin komea, että Ellen silmiä kirveli. Hänen ei tarvinnut sanoa mitään. Hänelle oli tapahtunut jotain, mies oli kuin taivaasta laskeutunut jumala ja levitteli hyvää oloa kahden metrin säteelle itsestään kuin ruusun terälehtiä. Hän sädehti kuin joku enkeli, vaikka Elle ei ollut koskaan nähnyt enkeleitä, mutta luultavasti tuollaisia ne olivat. Hän oli komeampi kuin viimeksi. Hänellä oli valkoinen t-paita, jossa luki jotain englanniksi, hopeinen risti, syötävät mustat farkut, aika tiukat, ja vyö, jossa oli iso hopea solki.”

Saarela on osannut kuvata tekstissään hyvin tarkkanäköisesti lapsen ajatuksia. Myös nuoruuden kuvaukset ja tunteet on nostettu onnistuneesti esille. Rankasta aiheesta huolimatta hän on kirjoittanut kauniisti. Kirjaa keventää myös runot, joita on sijoitettu tekstiin. Kirja laittoi pohtimaan suuria kysymyksiä. Kuinka vahva on ihmislapsen psyyke? Onko ihmisellä mahdollisuuksia parantua, selviytyä edes osittain? Jonkin aikaa kirjan lukemisen jälkeen aloin pohtimaan tarinaa muiden kirjan henkilöiden näkökulmista. Mitä ne olisivat olleet? Minkälaisia mietteitä Ellen isoäidillä syvällä sisimmässään oli? Tai minkälaisia mielenliikkeitä kauheuksien tekijällä oli? Näiden henkilöiden ajatuksia olisin mielelläni myös lukenut. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi kuitenkin toiveikas olo.

Rankan aiheen vuoksi suosittelisin kirjaa nuorelle aikuiselle tai aikuiselle lukijalle. Sara Saarelalta on aikaisemmin ilmestynyt syömishäiriöstä kertova nuortenromaani, Mun on pakko (Aikamedia 2011).

T. Heli, Kurikan kirjaston harjoittelija

Oppimista ja onnistumista

Sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Saattaa olla näin, mitä tulee tapoihin ja tottumuksiin. Opiskeluun liittyen en tuota sanontaa kuitenkaan allekirjoita. Opiskelen Sedu aikuiskoulutuksessa merkonomiksi, tieto- ja kirjastopalvelujen osaamisalalla. Opiskelu on monimuotoista, joten koulupäivien ja kotona työstettävien etätehtävien lisäksi asiaan kuuluu työssä oppiminen. Sen tiimoilta olen ollut täällä Kurikan kirjastossa lokakuun alusta lähtien.

Oppimisympäristönä Kurikan kirjasto on vallan mainio, aktiivinen ja monipuolinen. Henkilökunta antaa rohkeasti työtehtäviä ja vastuuta opiskelijallekin. Näiden seikkojen ansiosta opinnot etenevät hyvässä tahdissa. Ja jos taitoa ei vielä ole tarpeeksi, saan seurata ja oppia vierestä. Monia asioita on vielä oppimatta ja läpikäymättä. Kuitenkin paljon on henkilökunta jo ehtinyt asioita päähäni takoa. Tiedonhakua, kokoelmanhoitoa, kaukopalvelua. Luettelointia! Se on tähänastisista työtehtävistä yksi suosikeistani, asiakaspalvelun lisäksi. Näitä samoja asioita käydään läpi myös koulunpenkillä. Juuri viime viikolla oli neljä päivää perinteistä pulpetissa istumista. Aiheina oli mm. tiedottaminen, kirjastonkäytön opastus ja kirjallisuus. Kyllä tiesi istuneensa!

Viimeksi olen opiskellut kaukaisella 90-luvulla. Siitähän on jo pieni ikuisuus. Ei ihmekään, että olo on välillä hyvinkin uudistunut. Tässähän tulee päivitettyä itsensä ihan uudelle vuosituhannelle. Vuosikymmenten aikana olin jo ehtinyt unohtaa kuinka paljon uusia ihmissuhteita ja tuttavuuksia opiskelu tuo tullessaan. On hienoa jakaa ajatuksia asiakkaiden, opiskelutovereiden ja työkavereiden kanssa. Suurin yllätys tässä projektissa on ollut tunteiden vaihtelu onnesta epätoivoon. Tänään saattaa kaikki olla hyvin, mutta toisena päivänä mieltä painaa tekemättömät tehtävät tai muu vastaava. Toivon, että ovat normaaleja tuntemuksia. Tällä uudella opiskelukokemuksella uskallan varmemmin olla eri mieltä alussa mainitsemastani sanonnasta. Kyllä vanha koira vielä uusia temppuja oppii!

T. Heli- harjoittelija

VOITONPÄIVÄ 70 vuotta

Kirjaston varastoa penkoessani huomasin ajautuneeni ahtaaseen ja pölyiseen nurkkaan iso kasa kansikuvattomia kirjoja kainalossani. Aiheena toinen maailmansota on entuudestaan tuttu, mutta silti tuntuu että nämä ”unohdetut” kirjat ansaitsevat päivän esillä. Suurin osa näyttelyn aineistosta on kirjoitettu 1960-luvun alkupuolella. Monista opuksista on kansilehti taistelun tuoksinnassa kadonnut eikä takakannessakaan lue enää mitään. Ainoastaan selkämyksessä lukee haalealla teoksen nimi. Silti sisältö on täyttä tavaraa.

Haluan nostaa näistä löydöistäni muutaman esille juuri sinua varten. Kaikki kirjat ovat lainattavissa Kurikan kirjastosta.

Ohessa pieniä maistiaisia parista kirjasta jotka löysin.

Rommel
Kenraalisotamarsalkka Erwin Rommelin elämäkerta

”Berliinissä oltiin todella tyrmistyneitä. Eikä tuo malttamaton kenraali tiennyt, että hänen urotekonsa suistivat raiteiltaan natsien interventioon Balkanilla ja Neuvostoliitossa. Keitel sähkötti Rommelille – käyttäen niin kutsuttua Enigmakoodia – huhtikuun 3. pnä, että Hitler oli jyrkästi määrännyt Rommelin tehtäväksi pysyä lujasti paikallaan ja sitoa Englannin joukot. Nyt saatiin esimakua Erwin Rommelista, tuosta mestarillisesta petkuttajasta ja uppiniskaisesta seikkailijasta, joka aina piti oman päänsä…”

Atlantin valli murtuu
Kirjasta on tehty myös samaa nimeä kantava elokuva vuonna 1962. Pääosissa oli Hollywoodin kovimmat kasvot. John Wayne, Henry  Fonda, Robert Mitchum sekä Sean Connery, muutamia mainitakseni. Myös kyseinen elokuva on lainattavissa kirjastosta. Suosittelen lukemaan kirjan ensin ja siihen perään elokuva pyörimään.

”Äkkiä hän näki jonkun pitkän olennon rämpivän pois suon seasta. Tulija oli yltä päältä mudan ja liejun peitossa ja likomärkä. Olson oli tulossa ilmoittamaan, että joen tuolla puolen, suoraan vastapäätä Gavinia ja hänen miehiään, oli rautatie. Se kiemursi soiden halki korkeaa pengertä pitkin. Tämä oli ensimmäinen hyvä uutinen sinä yönä. Gavin tiesi, että näillä seuduin kulki yksi ainoa rata, Cherbourgin ja Carentanin välinen rataosuus, joka noudatteli Merderetin jokilaaksoa. Kenraalin mieli alkoi piristyä. Nyt hän ensimmäisen kerran tiesi, missä oli.”

Unohdetut urhoolliset
Kertomus Ranskan vastarintaliikkeestä 1940-1945

”Mutta koko matkansa ajan Ranskan halki he (Saksalaiset) olivat saaneet kokea Ranskan vastarintaliikeen hyökkäyksiä ja häirintää. He kohtasivat sillat räjäytettyinä ja tiet täynnä miinoja. Sissijoukot väijyivät saksalaisia metsissä ja tekivät yllätyshyökkäyksiä heidän kolonniaan vastaan valtateillä. Vihollinen ei koskaan tiennyt, missä seuraava hyökkääjä piili hetkeään odottaen.


Toisen maailmansodan loppunäytös 1945
Vuosi  oli se vuosi kun monien vuosien raakuudet olisivat loppumassa. Tämä teos kertoo noista viimeisistä hetkistä ja myös sen jälkeisestä ajasta.

”Dönitz tiedotti uutisen Hitlerin kuolemasta Saksan kansalle Hampurin radiossa toukokuun 1. päivänä klo 10.37. Kuuluttaja ilmoitti alustavasti, että vakava ja tärkeä tiedotus oli pian odotettavissa, ja pienen väliajan jälkeen, jonka aikana soitettiin Brucknerin seitsemäs sinfonia, Dönitz puhui. –Fuhrerimme Adolf Hitler on kaatunut. Saksan kansan päät painuivat syvimmän surun ja kunnioituksen vallassa.”

-TimoN-