pihlajankevari

pihlajankevari

30.5.2011

Uusi täti Jurvan kirjastossa!!

Taitaa olla aika esitellä itseni, ennen Jurvan Sanomia :)

Olen siis Henna Hydén ja aloitin Jurvassa kirjastonhoitajana toukokuun alussa. Kuukauden ajan olen tässä jo ollut aika nostalgisissa tunnelmissa, vierähtihän vuosia reilut 10 siitä, kun yläasteen jälkeen muutin Jurvasta muualle opiskelu- ja työrupeamiin. Välillä kävin Ruotsin puolella, mutta pikku hiljaa hivuttauduin takaisin… jotenkin ne juuret ovat niin vahvasti täällä. Pidän maalla ja luonnon lähellä asumisesta ja sen kun yhdistää pienen kirjaston etuihin tehdä monipuolisesti kaikkia kirjaston töitä, niin enpä tiedä paremmasta. Kirjastossa saa työtä niin aivoille kuin ruumiillekin: kun oikein puhkuu, voi mennä ruuvailemaan hyllyjä, kantamaan/järjestelemään kirjoja tai jopa repimään niitä. Toisaalta voi sitten huilata fyysisesti ja laittaa ajatukset hurisemaan paperitöiden, kirjojen luetteloinnin tai tällaisten blogikirjoitusten ääressä. Jokainen päivä on erilainen ja suurin kiitos siitä kuuluu asiakkaille. Asiakkaita varten minä tätä työtä teen.

Niinpä voisin vielä vinkata muutaman kesäisen ”tykkään”-kirjan. Viime vuonna kesälomaksi löysin Janet Evanovichin kepeät dekkarit; osuivat minun huumorintajuuni :D Onneksi niitä riittää vielä hetkeksi: seitsemäs osa julkaistaan suomeksi syksyllä ja kaiken kaikkiaan niitä on ainakin 17.

Olen arvatenkin eherottoman pohojalaanen ja sen takia täytyykin mainostaa Arto Juurakon ja Benjam Pöntisen yhteistyössä syntynyttä runo- ja valokuvakirjaa Eläämellistä rakkautta. Kirjan kuvissa poseeraa tutun näköisiä eläimiä mm. Ähtärin eläinpuistosta ja Juurakko on pohtinut heille hempeitälempeitä ajatuksia. Toisena pohojalaasena kannattaa kuunnella äänikirjana Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Harvemmin itse kuuntelen äänikirjoja, mutta tämä oli ehdottomasti kirjaa parempi itsensä Antti Litjan lukemana.

Lapsenmielisille lisää eläänrunoja löytyy Karvakorvan runopurkki ja Hassut tassut –kirjoista.

Kepeää kesämieltä! Kirjastossa tavataan!

HeH

20.5.2011

Jäähyväiset Annalle


Olen sitä ihmislajia, jonka kirjahyllystä löytyy pitkä rivi kuolemattomia tyttökirjoja Susan Coolidgesta Lucy Maud Montgomeryyn. Aikaisemmin ne ovat olleet äitini ja sitä ennen mummuni hyllyssä. Ne ovat mielestäni hienointa perintöä, jota pystyy siirtämään sukupolvelta toiselle. Nämä vanhat kalleudet kertovat rohkeista tytöistä, jotka taustalla olevan Viktoriaanisen ajan rajoituksista huolimatta yrittävät löytää oman suuntansa elämässä. Lopulta itsenäiset tyttösankarit taipuvat yhteiskunnan tahtoon ja menevät naimisiin. Temperamenttisesta ja onnettomuuksiin taipuvaisesta Annasta Montgomery muokkaa säädyllisen lääkärinrouvan Anna Blythen, jota kaikki rakastavat. Emilian elämästä kertomisen hän sen sijaan jättää juuri oikealla hetkellä jättäen Emilian ja hänen valittunsa Teddyn nauttimaan onnestaan monien väärinkäsitysten jälkeen, ja lukija saa mielikuvituksessaan kutoa tarinan loppuun.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi Annan jäähyväiset, joka on samalla Montgomeryn jäähyväiset. Hän jätti käsikirjoituksen vain vähän ennen kuolemaansa. Jonkin aikaa sitten maailmalle levisi tieto, että Montgomery olisi tehnyt itsemurhan ottamalla yliannoksen lääkkeitä. Jokainen muodostakoon oman käsityksensä siitä, oliko kyseessä vahinko vai tahallinen teko. Kokoelmateos, jonka hän ennen kuolemaansa jätti kustantajalle, sisältää novelleja ja runoja. Novellit käsittelevät paljon Montgomeryn tuotannossa esillä ollutta orpouden teemaa. Novelleissa on synkempi sävy kuin esimerkiksi valoisissa Anna-kirjoissa. Novellien pääosassa ei esiinny lainkaan tuttua Blythen perhettä, mutta heihin viitataan hyvin usein. Anna ja hänen perheenjäsenensä joutuvat kritisoinnin kohteeksi, ja mietinnän aiheeksi nousee, oliko Montgomeryllä tarvetta kritisoida luomiaan hahmoja. Novellien välissä vieraillaan Blythen perheen kotoisissa iltahetkissä, joissa on käsiteltävänä jokin Annan tai hänen poikansa Walterin runoista.

Romaani jakaantuu kahteen osaan, aikaan ennen ja jälkeen ensimmäistä maailmansotaa. Olen itse juuri päässyt ensimmäisen osan loppuun. Täytyy tunnustaa, että aina välillä novellien lukeminen on tuntunut tuskaiselta, ja runoja olen silloin tällöin hypännyt yli. En pidä Montgomeryn runoista, sillä niissä ei ole samanlaista tunnelmaa ja rytmiä kuin Louisa May Alcottin Pikku naisia–kirjaansa liittämissä runoissa. Novellit tuntuvat tylsiltä, koska hahmoihin ei parissakymmenessä sivussa synny persoonallisuutta. Montgomeryn vahvuus on elävät ja persoonalliset henkilöhahmot, ja novellien kokoisissa tarinoissa hän ei mielestäni sellaisia onnistu luomaan. Tarinat tuntuvat väkisin väännetyiltä. Kiitos kuitenkin heille, jotka julkaisivat kirjan vihdoin kirjailijan itsensä tarkoittamassa muodossa. Osa novellista on ilmestynyt jo aiemmin kokoelmateoksessa Tie eiliseen. Annan jäähyväiset ovat löytö jokaiselle Annan ystävälle, joka voi sanoa tuntevansa Joosefin.

H.V

4.5.2011

Rockmiesten säkeet


Tuukka Hämäläinen: Kirosäkeet
Idiootti 2011

Kranneista


Yhtenä kevään kiinnostavimmista musiikkikirjoista nostan esille haminalaisen pienkustantamo Idiootin uutuuden. Toimittaja-runoilija Tuukka Hämäläinen on haastatellut kirjaan paitsi A.W. Yrjänän kaltaisia, asemansa tukevasti vakiinnuttaneita tekijöitä, myös Tuvalun Annina Antinrannan tapaisia harvinaisempia tuttavuuksia.

Kirjassa painottuu nykyisen suomirockin raskaampi linja monien mukaan päässeiden metalliyhtyeiden myötä. Ja onhan rockin maailma miehinen - Antinrannan lisäksi vain Maija Vilkkumaa on naisista kirjassa mukana. PMMP:n Paula Vesala nousee pariin kertaan kirjassa esiin arvostettuna tekijänä, esimerkiksi hänen synkän-vahvoista sanoituksistaan olisi mielellään lukenut lisää.

Kaikkineen kirja on mainio katsaus kotimaisiin, korkeatasoisiin rocksanoituksiin, joita haastatteluissakin sivutaan usein harmittavan ohimenevästi. Liika selittely tosin voi pilata hyvänkin sanoituksen eivätkä kaikki haastatellut haluakaan avata tekstejään kovin perusteellisesti.

Halutessaan kirjasta on helppo poimia vain omien suosikkiensa osuudet. Itselleni mielenkiintoisinta antia olivat Mokoman Marko Annalan jäsentyneet pohdinnat sekä Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilän osuus, josta käy ilmi, että impulsiivis-psykedeeliseltä vaikuttava tekstikin saattaa olla pitkän hionnan tulos.

-Paula R