pihlajankevari

pihlajankevari

15.2.2011

Elämysten Aasiassa





Tuu föliyhyn –illat käynnistyivät kevätkauteen eksoottisen Aasian tunnelmin. Jurvalaiset Kaija Mattila ja Jarmo Nostaja reissasivat rinkat selässä puoli vuotta ristiin rastiin Aasiassa. Pakkasiltana kirjastoon kerääntynyt yleisö sai nauttia nojatuolimatkasta kuvin ja sanoin, maistettiinpa Aasian makujakin teen muodossa.

Kaijan ja Jarmon matka alkoi Intiasta New Delhin kaupungista. Etukäteen heillä oli varattuna vain ensimmäinen lento ja kaksi yötä hotellissa. Kaikki muut matkat ja majoitukset he hankkivat paikan päältä tai netistä varaamalla. Matkalla oppaana olivat Lonely planet –matkaoppaat, jotka saattoi vaihtaa uuteen uudessa maassa. Intia oli tuottanut kulttuurishokin. Jo junalippujen ostaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun innokkaat lippuvälittäjät estivät pääsyn aseman lipunmyyntiin. Sadekausi huuhteli tiet olemattomiin vuoristoalueella.

Intiasta matka vei Kaijan ja Jarmon Nepaliin kymmenpäiväiselle vaellukselle vuoristoon. Vaellus oli heidän matkansa huippukohta, vaikkei kaikkein korkeimmilla huipuilla käytykään. Rankkojen kokemusten jälkeen Thaimaa tuntui jo siistiltä ja rauhalliselta lepolomalta. He yöpyivät Thaimaassa upeiden rantojen tuntumassa pienissä majoissa. Riippukeinu oli helppo ripustaa paikoilleen aina uudessa paikassa. Jokilaiva vei heidät Mekong-jokea pitkin Laosiin. Laosista matka jatkui Malesiaan ja Indonesiaan. Uusi vuosi vietettiin Kuala Lumpurissa. Sitten oli vuorossa Vietnam ja Saigon. Maailman skootteririkkaimman kaupungin sähköasennukset olivat moninaiset. Hanoista Kaija ja Jarmo suuntasivat Japaniin. Siellä kohteena olivat Osaka, Kioto ja Nara. Kotimaahan he saapuivat noin vuosi sitten.

Koko matkan varustus kulki rinkassa. Enimmillään rinkka painoi 12 kiloa. Matkan varrelta lähti useampia paketteja tavaraa kotimaahan, mm. vaelluksella tarvittavat tukevat kengät. Ilmasto oli suurimman osan ajasta niin lämmin, että t-paita ja shortsit olivat mukavin asu. Vasta Japanissa tarvittiin toppatakkeja. Ruoka oli koko matkan ajan hyvää, varsinkin Intiassa. Pidemmät välimatkat taittuivat mukavilla yöbusseilla tai edullisilla lennoilla. Matkailu Aasiassa oli helppoa. Länsimaiset reppureissaajat ovat tuttu näky entisissä Euroopan siirtomaissa. Reppumatkalaisia oli liikkeellä jopa niin runsaasti, että kosketus paikallisiin jäi välillä vähäiseksi. Kaijan ja Jarmon matka sujui hyvin ilman sairastumisia ja tavaroiden menettämistä.

Kotiin tulon jälkeen itse matka tuntui heistä lähes unennäöltä: ”Olinko minä todella kaikissa noissa paikoissa?” Matkakuume ei kuitenkaan ole hellittänyt, joten uuden matkan idut ovat itämässä. Kaija ja Jarmo onnistuivat herättämään kaukokaipuun myös kuulijoissaan!

Kirsti

14.2.2011

Levylautasella: Kolmas Nainen

"Tulee laulaa tytöstä ja tulee laulaa pojasta"

Nyt on tultu levylautasella tienhaaraan, ainakin kun allekirjoittanut tempaisi tahmaiset tassunsa Kolmannen naisen 20 hittiä sisältävään levyyn Tienhaarat. Arvosteluni on tällä kertaa yksipuolinen ja selkeä. Tasapainoinen kokoelma täynnä toinen toistaan parempia hittejä, 20 rallia jotka jokainen suomalainen tuntee. Valehtelematta väitän, että jo pelkkä levyn hypistely saa suomirock-fanin suusta kuolan valumaan. Vaikka itsestä ei olisikaan koskaan tullut sitä äidin toivomaa pappia, niin kyllä elo on hyvää ja kaunista.


Lainaa, aseta soittimeen ja anna palaa ilmakitaran kera tai ilman.

-TimoN-

7.2.2011

Norsunluurannikon arkea, lempeä ja ihmissuhteita


Marguerite Abouet ja Clément Oubrerie
Aya - Elämää Yop Cityssä
Arktinen Banaani 2010
Kranneista

Elämää Yop Cityssä on saippuasarjamainen ja eksoottinen sarjakuva. Se kertoo afrikkalaisesta elämästä ja ihmisistä ja on ainutlaatuinen ja viehättävä tapaus.

Aya on muiden mielestä liian älykäs, mutta mahdottoman kaunis tyttö Yopoungonin kaupungissa. Hän haaveilee opiskelevansa lääkäriksi, isänsä harmiksi, muiden ihastukseksi. Pääasiallisesti hän joutuu sekaantumaan ystäviensä asioihin ja miesten ahdistelun kohteeksi. Ayan läheiset riitelevät, rakastavat, pettävät, juoruavat ja juhlivat. Inhimillinen draama on aina pääasia.

Abouetin kerronta nojaa vahvasti dialogiin. Keskustelut ovat tarinaa eteenpäin vievä voima ja harvassa ovat sanattomat tilanteet. Miespuoliset hahmot ovat selvemmin karrikoituja persoonia verrattuna naisiin, joita ei aina edes tunnista toisistaan. Abouet kohtelee henkilökaartiaan lempeällä huumorilla. Sivusommittelu on jähmeä, konservatiivinen, mutta pehmeä. Kuvakulmien vaihtelua tapahtuu ilahduttavan usein.

Oubrerien kuvitus persoonallista ja nättiä, vaan ei kovinkaan elastista ja kaukana dynaamisesta. Haalea maltillinen väritys sävyttää eloisaa maailmaa.

Sarjakuvasta tulee mieleen arkiset kotimaiset draamat Hyvien ihmisten kylät ja muut. Ehkä Afrikka ei olekaan aivan niin kaukana.

-ttt

Minttu, Maisa – ja kuka muu käy kirjastossa?


Hauskaa kirjastoviikkoa lapsille!


Ensi torstaina, 10.2. vietämme kirjastossa satutuokiota alkaen kello 10.

Tuolloin ohjelmassa on kirjastoviikkoon sopiva satutuokio, jossa luetaan – mitäpäs muutakaan kuin kirjastoaiheisia satuja. Lisäksi lapsukaiset saavat väritettäväksi ja kotiin vietäväksi erilaisia kirjankansia. Löytyyköhän kansista kenties prinsessoja tai vaikkapa lohikäärmeitä…? Satutuokion kruunaa kirjastotätien työhön tutustuminen: jokainen lapsi saa palauttaa itse omat lainansa.

Satutuokio Kurikassa ja Jurvassa torstaina klo 10. Tervetuloa kirjastoon!

1.2.2011

Ei tylsää kirjanpitoa vaan puhtaita Pop & Rock -ennätyksiä 2011

MTV Pop ja rock -ennätykset 2011

Mitkä ovat kaikkien aikojen myydyimmät singlet ja albumit maailmalla? Mikä on kaikkien aikojen suurin tähdistä koostuvat rockyhtye? Ketkä muusikot ovat vierailleet Simpsoneissa? Tähän ja todella moneen muuhun hauskaankin faktaan löytyy vastaus tästä musamaailman laajasta uutukaisesta. Mistään tylsästä listakirjasta ei suinkaan ole kyse. Perinteisten soitto- ja myyntilistojen lisäksi teos sisältää vähemmän ”tavallisia” listauksia musiikkimaailmasta, esimerkiksi musiikkimaailman pimeän puolen tietoutta kuten murhatut muusikot tai alkoholin kanssa elämänsä päättäneet. Musiikin jättiläiset kuten Elvis, Rolling Stones, Queen, Metallica, Eminem sekä monet muut, ovat saaneet ihan oman osastonsa teokseen. Kirja on kokonaisvaltainen katsaus maailman suurimpiin hitteihin yli kuuden vuosikymmenen ajalta.

Tää on ihan ”must” lukea!

-TimoN-