Aloitin työt lasten- ja nuorten erikoiskirjastonhoitajan
sijaisena kolme kuukautta sitten. Sitä ennen en ollut koskaan aiemmin tehnyt
kirjavinkkausta. Se kuitenkin on kuulunut tähän toimenkuvaan, joten kouluilta
alkoikin – kirjavinkkaukseen tottuneina – pian tulla pyyntöjä vinkkaushommiin.
Joten eikun tuumasta toimeen!
Kirjavinkkarin täytyy olla ihminen, joka on kiinnostunut
kirjoista ja tarinoista. Muita erityistaitoja ei vaadita. Toki
esiintymiskokemus ja -varmuus ovat eduksi ja hyödyksi, mutta toisaalta nämäkin
ominaisuudet ja taidot kehittyvät ja paranevat sitä mukaa, mitä enemmän
kirjavinkkausta tekee. Parasta ja mukavinta on, jos kirjavinkkari itsekin on innoissaan
vinkkaamistaan kirjoista. Kirjavinkkausta tehdään omana itsenään, omin sanoin.
Siinä ei esitetä mitään eikä ketään. Oma persoona saa näkyä, mokaillakin saa.
Kirjavinkkaus ei ainakaan minun mielestäni saa olla vakavaa, vaan hauskaa. Itselleni
rakkaimmiksi ovat muodostuneet tämän toistaiseksi lyhyen kirjavinkkari-urani
aikana Maukka ja Väykkä -kirjat, Heinähattu ja Vilttitossu sekä Ella-kirjat.
Tatu ja Patu -kirjoissa on niissäkin monenlaista hauskaa oivallusta ja jännää
sisältöä. Lukemattomia kirjoja on
lukemattomia!
Olen aloittanut vinkkauksiin valmistautumisen
yksinkertaisesti lukemalla ne kirjat, joita olen aikonut vinkata. Lukiessani
olen tehnyt lyhyitä muistiinpanoja henkilöistä ja tapahtumista. Päähenkilöiden
lisäksi tärkeitä tai mainitsemisen arvoisia saattavat olla myös kirjoissa
vilahtelevat sivuhenkilöt – ne voivat olla oleellisia myös kirjan juonen
kannalta. Olen merkinnyt pienillä paperilapuilla kirjoihin kohtia, jotka
lukiessa ovat jotenkin pysäyttäneet tai jotka ovat tuntuneet tärkeiltä. Tai
sitten ne ovat olleet kirjan juonen kehityksen kannalta oleellisia käännekohtia
tai joskus vain hauskoja tapahtumia. Nämä kohdat ovat myös (minun mielestäni)
saattaneet tiivistää jotenkin sen ydinajatuksen tai punaisen langan, mistä koko
kirja kertoo. Joka tapauksessa näitä valitsemiani kohtia olen sitten lukenut
vinkkausta seuraavalle yleisölleni. Ne ovat olleet eräänlaisia rauhallisia
suvantokohtia vinkkauksen lomassa. Muuten olen suhteellisen vapaasti kertonut
kirjan henkilöistä ja tapahtumista, mistä kaikki alkoi, miten tarina eteni…
Mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka! Se, miten kaikki lopulta selviää ja mikä
on loppuratkaisu, jää salaisuudeksi. Ja se juuri on vinkkauksen idea:
houkutella lukemaan kirja, niin että kuulija haluaa tietää, mitä siinä sitten
tapahtuu ja miten kaikki oikein päättyykään.
Yleisö, jolle olen vinkannut, on vaativaa ja ehdottoman
rehellistä: alakouluikäiset lapset. Enimmäkseen olen tehnyt vinkkauksia 3-4
-luokkalaisille. Olen hämmästynyt saamastani huomiosta: minua on kuunneltu,
tarinat ovat kiinnostaneet, oppilaat ovat esittäneet kysymyksiä tai esittäneet
muita kommentteja. Siis: tarvitaan vain mielenkiintoisia kirjoja ja niistä
innostunut ”kirjastontäti” – loppujen lopuksi siinä kaikki! Kirjavinkkaus
vaatii toki ennakkotyötä; kirjojen lukeminen vie aikaa. Siis työaikaa, jos ei halua
lukea lastenkirjoja vapaa-aikanaan. Niinkin monet tekevät ja niin voi tehdä
toki myös huvikseen.
Se hyvä puoli lastenkirjoissa on, että ne ovat aikuiselle kuitenkin
nopealukuisia. Tylsiä tai liian yksinkertaisia ne eivät ole, tosin tässä
suhteessa kirjojen kirjo on laaja. Lukemalla selviää, onko tekstissä oivaltavaa
huumoria ja hauskoja koukkuja tai vaikkapa jonkinlaista syvällisempää ajatusta.
Kirjavinkkaus on kivaa, sekä vinkkarille että yleisölle.
Se on vuorovaikutteista kirjojen markkinointia parhaimmillaan. On aina onni
saada porukasta vaikka vain edes muutama uusi lukija innostumaan kirjojen
maailmaan.
Minna Nevanen
