Olen sitä ihmislajia, jonka kirjahyllystä löytyy pitkä rivi kuolemattomia tyttökirjoja Susan Coolidgesta Lucy Maud Montgomeryyn. Aikaisemmin ne ovat olleet äitini ja sitä ennen mummuni hyllyssä. Ne ovat mielestäni hienointa perintöä, jota pystyy siirtämään sukupolvelta toiselle. Nämä vanhat kalleudet kertovat rohkeista tytöistä, jotka taustalla olevan Viktoriaanisen ajan rajoituksista huolimatta yrittävät löytää oman suuntansa elämässä. Lopulta itsenäiset tyttösankarit taipuvat yhteiskunnan tahtoon ja menevät naimisiin. Temperamenttisesta ja onnettomuuksiin taipuvaisesta Annasta Montgomery muokkaa säädyllisen lääkärinrouvan Anna Blythen, jota kaikki rakastavat. Emilian elämästä kertomisen hän sen sijaan jättää juuri oikealla hetkellä jättäen Emilian ja hänen valittunsa Teddyn nauttimaan onnestaan monien väärinkäsitysten jälkeen, ja lukija saa mielikuvituksessaan kutoa tarinan loppuun.
Viime vuonna ilmestyi suomeksi Annan jäähyväiset, joka on samalla Montgomeryn jäähyväiset. Hän jätti käsikirjoituksen vain vähän ennen kuolemaansa. Jonkin aikaa sitten maailmalle levisi tieto, että Montgomery olisi tehnyt itsemurhan ottamalla yliannoksen lääkkeitä. Jokainen muodostakoon oman käsityksensä siitä, oliko kyseessä vahinko vai tahallinen teko. Kokoelmateos, jonka hän ennen kuolemaansa jätti kustantajalle, sisältää novelleja ja runoja. Novellit käsittelevät paljon Montgomeryn tuotannossa esillä ollutta orpouden teemaa. Novelleissa on synkempi sävy kuin esimerkiksi valoisissa Anna-kirjoissa. Novellien pääosassa ei esiinny lainkaan tuttua Blythen perhettä, mutta heihin viitataan hyvin usein. Anna ja hänen perheenjäsenensä joutuvat kritisoinnin kohteeksi, ja mietinnän aiheeksi nousee, oliko Montgomeryllä tarvetta kritisoida luomiaan hahmoja. Novellien välissä vieraillaan Blythen perheen kotoisissa iltahetkissä, joissa on käsiteltävänä jokin Annan tai hänen poikansa Walterin runoista.
Romaani jakaantuu kahteen osaan, aikaan ennen ja jälkeen ensimmäistä maailmansotaa. Olen itse juuri päässyt ensimmäisen osan loppuun. Täytyy tunnustaa, että aina välillä novellien lukeminen on tuntunut tuskaiselta, ja runoja olen silloin tällöin hypännyt yli. En pidä Montgomeryn runoista, sillä niissä ei ole samanlaista tunnelmaa ja rytmiä kuin Louisa May Alcottin Pikku naisia–kirjaansa liittämissä runoissa. Novellit tuntuvat tylsiltä, koska hahmoihin ei parissakymmenessä sivussa synny persoonallisuutta. Montgomeryn vahvuus on elävät ja persoonalliset henkilöhahmot, ja novellien kokoisissa tarinoissa hän ei mielestäni sellaisia onnistu luomaan. Tarinat tuntuvat väkisin väännetyiltä. Kiitos kuitenkin heille, jotka julkaisivat kirjan vihdoin kirjailijan itsensä tarkoittamassa muodossa. Osa novellista on ilmestynyt jo aiemmin kokoelmateoksessa Tie eiliseen. Annan jäähyväiset ovat löytö jokaiselle Annan ystävälle, joka voi sanoa tuntevansa Joosefin.
H.V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti