pihlajankevari

pihlajankevari

16.2.2010

Pohjois-Koreasta

Onnea vaan kaikille synttärisankareille, paitsi sille yhdelle.

Kim Jong-Il, tuo Pohjois-Korean ylivaltias kahden sateenkaaren ja uuden tähden alla, rakastettu johtaja ja elokuvafriikki, vietteleepi 69 tai 68 -vuotispäiviään lähteestä riippuen (aivoja kutittaa tietää, miksi diktaattorit valehtelevat ikänsä vuodella Stalinin tapaan), tai viettäisi, jos Pohjois-Korea-asiantuntijaa Toshimitsu Shigemuraa on uskominen.

Teemana nälkäkuolemien, uudelleenkoulutusleirien ja valtavan propagandan Pohjois-Korea onkin tämän kirjastosedän mielestä sopiva tiistaille, sillä sain eilen luettua:

Guy Delisle
Pjongjang
WSOY 2009

Delisle vietti Pohjois-Korean pääkaupungissa kaksi kuukautta ranskalaisrahoitteisella animaatiostudiolla ja Pjongjang on hänen matkakertomuksensa. Delisle kuvaa vierailuaan arkisen rehellisellä tyylillä ja ahdas, autio Pjongjangin kulissikaupunki piirtyy lukijan silmien eteen selkeällä viivalla ja mieleen vahvana ja ahdistavana.

Ilman Delislen ironista otetta Pjongjang olisi rasittavan raskas, musta kertomus. Se, että pohjois-korealaisten kärsimyksestä ja nälänhädästä nähdään vain vilauksia massiivisen teatterin takaa, tekee Pjongjangista vakuuttavan kertomuksen. Lukija aavistaa pahaa tapahtuvan ruutujen takana. Hänelle ei kerrota siitä suoraan, eikä Delisle tyrkytä kokemustensa ulkopuolisia faktoja, arvailuja tai raportteja Pohjois-Korean tilasta, ja se vahvistaa henkilökohtaista kokemusta sulkeutuneesta maasta.

Delisle pyrittiin pitämään oppaidensa ja kieltojen toimesta mahdollisimman pimeässä tavallisten kansalaisten arjesta, välillä koomisuuteen asti, mutta kulissi muuttuu suorastaan traagiseksi kun näkee robottimaisesti haitaria soittavia lapsia, joiden kasvoilla on väkinäinen hymy ja kolkkona kellona kallossa kaikuu kysymys: "Missä ovat sairaat ja kehitysvammaiset?".

Pjongjang ei ole Delislen ainoa matkakertomus. Merkintöjä Burmasta julkaistiin aikaisemmin viimevuonna. Se on kepeämpi ja tuoreempi, mutta jää auttamatta Pjongjangin varjoon.

********
Kumppaniksi Pjongjangille suosittelen Christopher Hitchensin Rakkaus, köyhyys ja sota -tekstikokoelmaa, joka sisältää raportin Pohjois-Koreasta.

-ttt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti