Kirjastoautovirkaalija ei ollu lukenu Hämeen-Anttilalta ensimmäästäkää kirjaa mennesnänsä kuuntelohon kirjaalijaa kirjaston lukusalihin. Ennakkoasentehia ei ollu, paitti, niinku olis menny koulus kokeesihin valamistautumatta… eiku etupenkkihin… tai… jos ny kuiteski toisehen rivihin.
Kirjastoautovirkaalija yritti muorostaa kuvaa kirjaalijasta, näytti aiva tavalliselta naisihimiseltä, nuon niinku ulukomuoroltansa.
Kirjaalija alakoo kertua omasta työstänsä, kirjojen taustoosta ja kirjanteon vaikeuksista. Alootus oli kuulemma vaikiaa, sen tähäre, kun asiat ei oikeen heti lonksahtanu ja niitä oli niin palijo, sen takia kirjaalia totes, notta yleensä ensimmäänen luku jätettihin pois.
Hämeen-Anttilan jutustelu oli niin airon rehellisen kuuloosta, notta virkaalija oli täysin myyty mies ja päätti lukia kaikki teokset heti ensi tilas. Ja kun hän vielä siteeras Camuuta, siinä, notta ihimises kuitenki on enemmän hyvää, ku pahaa, mutta siitä pahasta on kuitenki helepompi puhua ja kirioottaa kuin hyvästä. Täs asias olin kirjaalijan kans enemmän, ku samaa mieltä.
Hämeen- Anttila kertoo omien romaanien aiheitten alakavan yleensä huonolta tolalta ja lopussa asiat rommanissa paranee ja niistä jää positiivinen kuva. Ja virkaalijastaki tuntuu, että Hämeen-Anttila ihimisenä on positiivisen utelias ja innostava ja innostuva.
Kaiken kaikkiansa illasta jäi erittäin positiivinen muisto ja ajattelemisen aihetta jäi runsaasti. Näitä uupeloo kirjastoautovirkaalija yön nukkuttuansa.
-Jouko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti