Huuda Huuda ilahdutti massiivisella lahjoituksella kirjastolle joulukuussa kuin pukki konsanaan. Lähetyksessä olivat huikeat 16 teosta joista seuraavassa pieni luonnehdinta.
1. Aapo Rapi: Kuningas Toffee
Aapo Rapi kuuluu kotimaisiin suosikkeihini. Erityisesti Pullapoika on mukava satumainen sarjakuva. Kuningas Toffee kuuluu myös sadun piiriin. Nyt Rapi kertoo mitä pahaa makeanhimoinen vallanpitäjä voi saada kuningaskunnassaan aikaan. Päähenkilö tutkii historiaa sarjakuvitetuista kirjakääröistä ja kamppailee saadakseen perheensä ruokittua. Rapilla on miellyttävä pyöreä tyyli, joka ei tosin pääse aivan oikeuksiinsa ahtaassa opuksessa.
2. Amanda Vähämäki: Äitienpäivä
Äitienpäivä kertoo saaristossa asuvista kaveruksista, jotka voivat matkustaa ajassa kaukosäätimellä. Vaikea sanoa mistä on kyse. Sarjakuva haastaa ottamaan selvää siitä mitä se haluaa sanoa, mutta minulla ei ollut aikaa tai kärsivällisyyttä siihen.
3. Anders Nilsen: Sisyfos
Kivenpyörittäjä tykkää hommastaan; masentunut minotauros ei tykkää mihin ahdinkoon on joutunut. Hahmojen välissä on utelias ankka. Mustaa huumoria.
4. Anna Sailamaa: Ollaan nätisti
Eripurainen, tavanomainen perhe, jokaiselle perheenjäsenelle on oma lukunsa ja vaihtuva kuvitustyylinsä.
5. Florent Ruppert & Jérôme Mulot: Apinatarha
Ruppertin ja Mulotin sarjakuvat nousivat ehdottomasti lahjoituksen parhaimmiksi. Apinatarha on kokeellinen, oivalta ja täynnä mustaa huumoria. Apinatarhassa on kokoelma lyhyitä, absurdeja, surrealistisia, makaabereja ja älyttömän hauskoja tarinoita. Arvet -tarinalle nauroin silmät vedessä ja pitkään.
6. Florent Ruppert & Jérôme Mulot: Uhkapeliä
Uhkapeliä on taasen kokonainen rikosmysteeri, joka aukeaa poliisin kuulustelujen aikana Epäillyt -elokuvan malliin. Takaumat ovat sanattomia. Homma toimii täydellisesti. Ruppert ja Mulot ovat pirullisen oivaltavia tekijöitä, jotka hallitsevat sarjakuvailmaisun ja omaavat omintakeisen, kieroutuneen mielikuvituksen. Herrat menivät suoraan seurantaan. Tätä on pakko saada lisää.
7. Glömp X
Glömp X on vaihtoehtosarjakuvakokoelma usealta tekijältä (Aapo Rapikin on joukossa). Olen hiukan huono arvioimaan tämän tyylisiä kokemuksia. Omituisuuksia, järjettömyyksiä, välillä järkeä, kummallisia ratkaisuja ja täysin auki jääviä kuvasarjoja. Kunpa oppisin kuvaamaan ja arvioimaan näitä jollakin selkeällä tavalla. Turska kukitti violetin. Laajenna lukukokemuksiasi, lue Glömp!
8. Jarno Latva-Nikkola: Tunteiden maisteri
Lahjoituksen makaaberein sarjakuva. Ahdistava ja ankea kuvitukseltaan ja tarinaltaan. Hauska myös. Vastenmielinen sarjakuva. Tykkäsin.
9. Jeffrey Brown: Haparointia
Omaelämänkerrallinen tarina yhdestä rakkaudesta. Päähenkilö on säälittävä, tarkertuva, läheisriippuvainen, herkkä ja epävarma sarjakuvapiirtäjä ja tämän vastinpari on kyvykäs, kannustava ja temperamenttisempi sekä vapaampi luonne. Brownin tyyli sopii sarjakuvan nimeen. Sarjakuva koostuu pienistä imelistä, noloista ja kivoista kohtauksista parisuhteessa. Sarjakuvaa lukiessa tuntee olevansa tirkistelijä ja valehtelijan kuuntelija.
10. Joann Sfar: Pascin
Sfar on yksi suosikeistani ja kuuluu ns. ranskalaiseen 90- ja 00-lukujen uudistavaan kultaiseen, nykyisin hallitsevaan, sukupolveen mm. Lewis Trondheimin, Christophe Blainin ja Manu Larcenetin kanssa. Pascinia odotin kaikkein eniten lahjoituksen sarjakuvista, mutta se jäi auttamatta Ruppertin ja Mulotin varjoon, vaikka on varsin hyvä. Pascin on kuvitteellinen elämänkerranomainen teos todellisesta henkilöstä Julius Mordecai Pincasista. Sfar tussaa rennolla otteella eloisan kuvan viimevuosisadan alun vapaamielisistä taidepiireistä ja sen riettaasta edustajasta. Dialogi on miellyttävän sfarimaista, äkkiväärää ja monitasoista. Kaunolla kirjoitetut osiot ärsyttivät.
11. Lilli Carré: Korpi-Peten kootut
Sarjakuvassa on kolme henkilöä: nimihenkilö, Paul Bunyan ja sonni, joka on Paulin työkaveri. Pete kertoo monologeja kuolleille eläimille, Paul kertoo naishuolistaan sonnille. Jutut menevät absurdin puolelle ja jotkut ovat hauskojakin.
12. Michelangelo Setola: Bar Miki
Bar Miki on tarina tehdastyöläisestä Arturosta ja hänen rumasta ja sairaasta lapsestaan. Masentava kertomus viattomuudesta, välittämisestä ja ankeasta maailmasta. Lyhyt, mutta koskettava.
13. Olivier Schrauwen: Poika kulta
Toinen sarjakuva rumasta lapsesta. Tällä kertaa maailma ei ole yhtä tyly, mutta rutkasti oudompi. Poika kulta on komea ja lämminhenkinen sarjakuva ja se on tehty sarjakuvan juuria Pikku Nemoa ja Keltaista kakaraa mukaillen. Suuret sivut, värikkäät kuvat ja vanhanaikaisuutta huokuvat hahmot ovat tuntuvasti erilaisia kuin muut nykyajan sarjakuvat.
14. Roope Eronen: Eläimiä
Erosen Eläimiä on kokoelma erilaisia tapahtumia eläinten elämästä. Omituiset, värikkäät ja sanattomat sarjakuvat on kuvitettu lapsellisella tyylillä.
15. Tommi Musturi: Samuelin matkassa
Puupäähatun juuri voittaneen Tommi Musturin Samuelin matkassa on psykedeelinen sateenkari-ilotulitus. Järjeä tästä on hankala hakea, mutta alitajuisesta matkakuvauksesta se olisikin turhaa. Samuelin matkassa tursuaa värejä ja omituisia sattumuksia.
16. Yong-Deuk Kwon: Yölinja
Yölinja kuvaa kaveruksia, jotka ihastuvat samaan tyttöön. Päähenkilö on sarjakuvapiirtäjä, yhtä nolo kuin Brownin Haparointia-kirjan sarjakuvapiirtäjä, ei tosin yhtä säälittävä. Ihastumisen jälkeen tapellaan, sovitaan, valehdellaan, vetelehditään ja aletaan puhumaan pahaa toisen seläntakana. Arkisenoloisessa sarjakuvassa lauletaan karaokea, juodaan ja tupakoidaan. Yölinja on harvinainen sarjakuvallinen ikkuna Etelä-Korean opiskelijaelämään. Miksi sarjakuvapiirtäjät ovat sarjakuvissa aina tuollaisia reppanoita ja neurootikkoja woody-allen-ääh-tyyppejä? Luuleeko ne olevansa sympaattisia? Johtuneeko Robert Crumbista?
Suurkiitos Huuda Huudalle lahjoituksesta!
-ttt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti