Laulajattarien elämässä soi blues

Vaikka rappiota ei haluaisi romantisoida, kylmä totuus on, että monet populaarimusiikin merkkipersoonat ovat kyllästäneet itsensä vodkalla ja opiaateilla. Lahjakkuuden ja turmion yhdistelmä on se mikä kiehtoo, siitä syntyvät tarinat joita jälkipolville kerrotaan.

Janis Joplin ja Amy Winehouse kuolivat molemmat 27-vuotiaina.  Molemmat olivat poikkeuksellisen lahjakkaita laulajia, Joplin raadollisen blues-rockin taitajana ja Winehouse tummaäänisenä soul-tulkitsijana. Etenkin Winehouse oli myös musiikin tekijänä edistyksellisen taitava, Joplin taas ehti lyhyestä elämästään huolimatta luoda mittavamman tuotannon. Mutta yhtä kaikki: pimeä puoli nielaisi molemmat.

Alice Echollsin kirja Janis Joplin – Paratiisin arvet summaa hienosti ja perusteellisesti paitsi kohteensa elämäntarinan, myös 1960-1970-luvun taitteen kulttuurisen ilmapiirin. Tuolloin elettiin ylikiihkeästi ja nopeasti, mutta tehtiin myös hämmästyttävällä tahdilla hienoa musiikkia.

Chas Newkey-Burden ehti ikuistaa Winehousen tarinan kirjassaan Amy Winehouse – Popdiivan blues kohteen vielä eläessä vuonna 2008. ”Amy uneksii äitiydestä ja uusista albumeista, mutta vielä näitäkin tavoitteita tärkeämpää hänen on saada ensin kunnollinen ote elämästään” Newkey-Burden tuumaa isällisesti kirjan lopussa. Toisin kävi – ja aiheesta saadaan varmasti tulevien vuosien aikana lisää analyysejä.

Vuodenvaihteen levylautaselle voi poimia vaikkapa näitä sielukkaita naisia ja tutustua samalla heidän ”live hard, die young” –henkiseen elämäänsä.

-Paula R

Satua ja sykettä

Kurikan kirjastoissa on eletty vilkasta ja tapahtumarikasta syksyä.

Pääkirjaston syksyn satuntunnit avasi nukketeatteriesitys Punahilkka. Samalla tuli mitattua kuinka monta lasta oikein mahtuu uudelle lastenosastolle. Aika monta, ainakin sata!

Punahilkan mukana saimme vaeltaa halki synkän metsän. Sudenkin tapasimme matkalla. Isoäidin luona koimme jännittäviä hetkiä. Mutta loppu oli onnellinen.

Sitten molemmat kirjastot täyttyivätkin hieman varttuneemmasta väestä, kun senioritapahtumien sarjan käynnisti tuore eläkeläinen, näyttelijä Laura Jurkka.

Laura kertoi, miten eläkkeellä aikakäsitys muuttuu, kun ei ole enää kiire. Eläkkeellä on enemmän aikaa löytää omat vahvuudet. Elämänsisältö voi löytyä monesta suunnasta. Käsillä tekeminen ja läheiset suhteet ystäviin ja sukulaisiin luovat mielihyvää. Hän suositteli kuulijoilleen lämpimästi äänikirjoja.
 

Nallepäivänä pääkirjaston satutunnilla vieraili ihan oikea nalle. Nalle luki ensin satuja ja sitten kierrettiin nalletemppurata. Lopuksi syötiin keksit ja juotiin mehut. Onneksi nalle ei ollut mikään ärripurrikarhu, vaan aivan kiltti nalle. Nallen ympärillä vilisti ainakin 120 lasta.

Jurvan kirjaston valtasi sitäkin hurjempi joukko, kun merirosvot nousivat maihin kirjastoon. Merirosvot olivat saaneet avukseen nuorisoteatterin hurjat piraatit. Illan kruunasi Los Piratos -yhtyeen esiintyminen. Piraattijoukko Jurvan kirjastossa ylsi aina sataan merirosvoon sakka. Kirjasto pysyi merirosvojen halussa iltamyöhään asti.

Vielä saimme kirjailijat kylään. Kauhajoen kirjaston 160-vuotisen taipaleen kunniaksi Krannit-kirjastoissa ja alueen koulussissa vierailivat kirjailijat Siri Koulu, Tuija Lehtinen, Sari Peltoniemi ja Timo Sandberg. Tuija Lehtinen kertoi humoristiseen tapaansa oman kirjailijanuransa alusta ja kirjojensa synnystä pääkirjastossa.


Kirsti

Kirjastotätikokelas vinkkaa

 

Lehtinen, Tuija: Traktori (2007) Tarina yhdeksäsluokkalaisesta Rikistä, joka päättää käyttää osan kesälomastaan ajaakseen perimällään Bertta – traktorilla Kuopioon maatalousnäyttelyyn ja toteuttaa edesmenneen isoenonsa toiveen. Romaani on kirjoitettu humoristisesti ja se on viihdyttävä. Henkilöt käyttävät puhekieltä. Poika kertojana tuo on vaihtelua.

Disney: Nalle Puhin uudet seikkailut Puolen Hehtaarin metsässä (2011) Syksyn uutuuselokuvaan perustuva kuvakirja, jossa mm. paetaan Pahko – hirviötä, etsitään Ihaan häntää ja kärsitään hunajan nälästä. Lämminhenkinen ja vauhdikas tarina kaikille Nalle Puhin ystäville. 

 

St. John, Lauren: Valkoinen kirahvi (2007) Nuortenromaani, joka kertoo Martine – nimisen tytön ja salaperäisen valkoisen kirahvin ystävystymisestä Etelä-Afrikassa, Sawubonan luonnonsuojelualueella. Kirjailija kuvailee Afrikan luontoa hyvin yksityiskohtaisesti ja elävästi, mikä tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Valkoinen kirahvi aloittaa neliosaisen sarjan, jonka muut osat ovat nimeltään ”Delfiinien laulu”, ”Viimeinen leopardi” ja ”Elefantin tarina”. Jälkimmäinen romaani ilmestyi tänä syksynä. Suosittelen tätä sarjaa erityisesti Afrikasta kiinnostuneille.

Funke, Cornelia: Mustesydän (2009): Oikea ja fantasiamaailma sekoittuvat houkuttelevalla tavalla tässä nuorille suunnatussa fantasiaromaanissa, mikä saa mielikuvituksen lentämään. Tarinan päähenkilöinä ovat Meggie ja Mo Folchart, jotka yrittävät auttaa tulennielijä Tomusormea palaamaan takaisin kotiin. He joutuvat huimiin seikkailuihin paetessaan ilkeää Capricornia ja hänen joukkojaan. Jos olet joskus miettinyt, millaista olisi seikkailla lukemasi tarinan sivuilla, lue tämä kirja niin saat tietää. Mustesydän on ensimmäinen osa fantasiatrilogiasta, jonka muut osat ovat ”Musteloitsu” ja ”Mustemaailma”. Mustesydämeen pohjautuen on tehty myös elokuva.

 

Kanto, Anneli & Rannela, Terhi: Tähystäjäneito (2011): Sarmatian tähystäjäneito Amaya matkustaa naapurisaari Khalkokselle  hautajaisiin edustaakseen siellä Sarmatiaa. Tähystäjäneito on innoissaan tehtävästään, mutta määränpäässä hänelle selviää, että matkan varsinainen tarkoitus onkin jotain aivan muuta kuin pelkkä edustustehtävä. Hallitsijahuoneen neuvonantaja Miroslav toimii Amayan oppaana ja tutustuttaa hänet saaren elintapoihin. Amaya kokee Khalkoksella paljon uusia asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä peruuttamattomasti, yksi niistä on ensirakkaus. Romaani on ensimmäinen osa Kuparisaari – sarjaa ja kirjailijoiden ensimmäinen, menestyksekäs hyppy fantasian maailmaan. 

-  Anna M. -

Syksyn satoa

Syksyn uutuuskirjojen joukosta löytyy myös kurikkalaisten kirjailijoiden uutuuksia.

Eira Pättikankaan teokset ovat saavuttaneet jo laajan ja uskollisen lukijakunnan. Eiran uutuuskirja ”Jäljet veräjällä” on jo hänen neljästoista teoksensa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopulle, Vaasan radan rakentamisen aikaan. Kirjan päähenkilöt ovat Keela ja hänen äitinsä Hilma. Keela nimenä on hyvin harvinainen, eikä Eira itsekään tunne ketään sen nimistä. Nimen arvoitus selviää kuitenkin tarinan edetessä. Yhteinen piirre Eiran teosten naisille on ollut sitkeys, jolla he ovat selvinneet elämän eteen tuomista vaikeuksista. Eiran kirjoittajantyössä tärkeä vaihe on taustojen selvittäminen. Uutuusteoksessa tapahtuva junaonnettomuus on todellinen historiallinen tapahtuma.

Katso Jäljet veräjällä kirjaston tietokannasta

Sara Saarela puolestaan on esikoiskirjailija. Sara on tuttu Jurvan kirjastolaisille oltuaan siellä kesätöissä vuosi sitten. Sara opiskeli Etelä-Pohjanmaan opiston kirjoittajalinjalla. Romaanikurssin työnä valmistui teoksen ”Mun on pakko” 20 ensimmäistä sivua. Saatu myönteinen palaute kannusti Saraa jatkamaan kokonaisen kirjan verran. Kirja kertoo Liisistä, joka sairastuu syömishäiriöön. Toisin kuin kristillisissä nuortenkirjoissa yleensä, Sara halusi kuvata, miten myös turvallisen ja vakaan perhetaustan nuori voi kokea vaikeuksia. Syömishäiriö ilmiönä oli tuttu omien ja ystävien kokemuksien kautta. Sarasta saamme kuulla jatkossakin, sillä uusi teos on jo valmisteilla.

Katso Mun on pakko kirjaston tietokannasta


Kirjailijoiden haastattelut Seinäjoki Areenassa 20.9.2011 kuunteli
Kirsti

Kiriastoautolla markkinoolla

Aatelkaa ny, tämä kirjastoauto on jo kolomas meikälääsen käpälis Kurikas ja seki on jo kymmenvuotias. Päätettihin pitää maharattomat juhulat (juhulapäivällinen ittiämmä paremmas seuras, ykköset päällä ja elokuva kiriastoautoosta ja lippalakkia ja muuta rekvisiittaa jakohon) ny ku Jurvanki auto täytti kakskymmentä vuotta. Mikä sitte muka vois olla parempi syy juhulia, no tietysti Kurikas toimintaa on ollu jo 40 vuotta ja valtakunnas 50 vuotta.

Ku emmä sitte saanukkaa EU-rahaa ja ponsoroijiakaa ei löytyny meirän juhulihin, päätimmä lähtiä matalalla profiililla ja juhulia työn merkees ja mennä markkinoolle kaharella autolla. Kävin kuusaalemas vähä paikkoja etukätehen ja totesin notta kyllä ne (kiriastoautot) mahtuu meille varattuhun paikkahan, kun sovitellahan.

Kirsti (meirän bossi) kävi hakemas mällyryysiä, kovia hyvähampahisille ja pehemoosia ja hyviä tarttumahan, notta maku pysyys kauan hampahis…

Perjantaina ku ensimmäänen markkinapäivä valakes aurinkoosena (tyypillinen markkinailima Kurikas) päätimmä käyrä miehis Jarmo, Timo ja mä kattelemas paikanpäällä ja pyrimmä siirtämään pari koslaa tieltä ja toimma omat paikalle. Jarmo tuuppas omansa puo erellä koivujen välihin ja mä tulin hammasvirman räystähän alle. Eiku orottelohonmarkkinooren avausta ja hirvittävää yleesöryntäystä, ku meillä oli taiteelijaki mukana, Äystön Lippe Laihialta, joka oli ottanu Peikon roolin ja piti tasatunniin kakaroolle peikkoesityksen vuorotellen Jurvan ja meirän autos. Pikkuusen aluus piti käyrä esitystä markkinoomas kojujen ymppärillä, ku olimma pikkuusen sivus puuronsilimästä.

Kaikkiansa markkinapäivä meni jotakuinki käsikiriootuksen mukahan, ja ku viä pääsi välillä käymäs syömäs Kunnon koheltajien tekemää hirvisoppaa, ei päässy näläkä yllättämähän ja tapasin entisiä asiakkahia ja koulukavereeta joita en ollu nähäny vuosikymmenihin.

Timo ja Paula toi meille ylettömästi lisänostetta, kun ihimiset kyseli, notta miltä kanavalta tuloo niiren kuvaama materiaali televisiosta. Mä sanoon, notta kattelloovat tarkoon kolomosen uutisia ja etenki loppukevennyksiä...

Ennen kuliettihin hevoosiilla markkinoolla, mutta me mentihin kiriastoautoolla ja mennähän luultavasti toistekki.

Itte paikalla ollehena

Kiriastoautovirkaalija
Jouko

Haastateltavana kirjastoautojen kuljettajat

Haastateltavana kirjastoautoissa tunnin välein esiintynyt Peikko Poikula (Lippe Äystö)

Markkinavieraana autolle bongattu kurikkalainen monitoimipersoona Raimo Vakkuri

Perjantaisen markkinapäivän päätteeksi kokemuksista tehtiin pieni kirjastopaneeli. Mukana kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio sekä kirjastoautovirkailijat Jouko Suokas ja Jarmo Hautamäki.

Kesätyöntekijän tervehdys

Hei!


Nimeni on Tiina ja tämä on kolmas kesä kun olen kesätöissä Kurikan kirjastossa. Opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja jouluna minusta, toivottavasti, tulee ihan oikea kirjastotäti. Onkin ollut korvaamatonta päästä kartuttamaan työkokemusta ja vielä omassa rakkaassa kotikaupungin kirjastossa. Olen nauttinut jokaisena kesänä ja osa kiitoksesta kuuluu juuri teille asiakkaille, jotka haastatte tiedonhakukysymyksillä ja piristätte päivää hymyllä tai kiitoksella.

Tänä kesänä olen päässyt todistamaan kirjaston uudistamista. Kun kirjoja piti alkaa siirtämään pois remontin tieltä, huomasi vasta kuinka paljon niitä oikein onkaan. Yleisin kysymys asiakkaiden huulilla onkin ollut: ”Mihin ne kaikki kirjat laitetaan”. Tiukkaa ehkä hiukan teki, mutta aineisto mahtui varastoihin ja käsikirjastoon, osittain laatikoihin pakattuna, eikä työhuoneissakaan ole säästytty ahtaudelta, mutta onneksi kaikki on väliaikaista.

Nyt pidän kirjaston lehtisalia auki kaupungintalon kellarissa. Vielä tällä viikolla ehdit tulla tervehtimään minua ja lukemaan lehtiä. Ensi viikolla aloitamme toivottavasti kirjojen siirtämisen takaisin hyllyihin.

Tiina

Kun kirjastoa paketoitiin...

Pääkirjastossa on eletty tällä ja viime viikolla kapsäkkien pakkaamisen tunnelmissa. Pakkaamista tosin riittää vielä ensi viikollakin, mutta kirjaston ovet sulkeutuvat tänään klo 17 ja aukeavat seuraavan kerran vasta maanantaina 29.8. Silloin meillä on toivottavasti upouusi, säihkyvä lattia ja kirjatkin ainakin melkein oikeilla paikoillaan!

Remontin aikanakaan kurikkalaisten ei tarvitse nähdä pahaa kirjastonälkää, sillä Jurvan kirjasto palvelee normaalisti, kirjastoauto kiertää ja pysähtyy myös pääkirjaston pihassa arkipäivinä klo 10-12. Kurikan molemmat kirjastoautot tapaat myös Kurikan markkinoilta perjantaina 19.8., tuu morjestamaan meitä!

Pakkaaminen on ollut jo tähän mennessä siitä vänkää hommaa, että kirjastolaiset ovat löytäneet itseltään aivan uusia lihasryhmiä ja rakkojakin on työläisten käsistä tavattu. Mutta aivan sopevaa puuhaa vaihteeksi meille enimmäkseen aivonystyjä rasittaville duunareille.

Tapaamisiin elokuun lopulla uusissa tiloissa!

Paula R
kuvat TimoN

Eroottisia tunnelmia

Helteellä ja "Haku päällä" -tapahtuman huumassa on sopiva aika tutustua kirjaston kutkuttavimpiin kokoelmiin. Näillä virittäydyt kepeään tunnelmaan takuuvarmasti - ja jos luet kirjaa julkisella paikalla, on keskustelu tulevan kesäheilan kanssa helppo virittää hetkessä!

Klassisimmalta osastolta tarjolla ovat esimerkiksi Anaïs Ninin Erotica ja Pikkulinnut, eroottisten novellien kokoelmia molemmat. Ninin heilan Henry Millerin teokset (mm. Kravun kääntöpiiri, Sexus eli Ruusuinen ristiinnaulitseminen) vetoavat hieman miehisempään makuun, mutta Nin ei välttämättä jää suorasukaisuudessa Milleristä jälkeen. Lisää klassisen eroottista eurooppalaista tunnelmaa löydät vaikkapa Milan Kunderan Olemisen sietämättömästä keveydestä ja samalla tulevat rakkauden filosofiat älyllistä tietä pohdituiksi.

Klassiselta puolelta löytyy myös D.H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja, villin kesäisen rakkauden ja "luonnollisuuden" ylistys. Niille, jotka haluavat lukea vain parhaat palat, voi suositella myös Eroottisia tarinoita -nimistä kokoelmaa, joka sisältää eroottisia katkelmia laatukirjailijoiden teoksista.

Moderniin osastoon siirryttäessä lisääntyvät - ja oikeastaan hallitsevat - naisten kirjoittamat teokset. 2000-luvulla on ilmestynyt useampiakin kotimaisia naisten kirjoittamia rohkeita tekstikokoelmia. Kyseessä ovat oikeasti rohkeat tekstit, ei pelkästään hienostunut vihjailu.

2000-luvun Decameronessa kirjailijat kirjoittavat oikeilla nimillään, mutta Gummeruksen Erotica-sarjan teoksissa Rietas orkidea ja Samettipuutarha kirjoittajat pysyttelevät nimettöminä. Hieman maanläheisempää otetta kaipaaville on tarjolla Seija Walliuksen ja Pirkko Peltonen Rognonin laatima kokoelma Intohimojen ilta, jossa luodataan yli viisikymppisten naisten kokemuksia intohimosta.

Ulkomaisista suurta huomiota ovat saavuttaneet Catherine Milletin omaelämäkerrallinen Catherine M:n seksuaalielämä sekä Abby Leen blogiin perustuva Mielessä vain se. Romanttista silittelyä kaipaavat voivat unohtaa nämä.

Hienostunutta tunnelmaa hakevat voivat sen sijaan tutustua esim. Jaakko Hämeen-Anttilan kokoamaan teokseen Tuhannen ja yhden yön erotiikka. Kauniisti kuvitettu kirja kumoaa ajatusta siitä, että arabialaisten suhde seksuaalisuuteen olisi kielteinen ja ahdasmielinen.

Ja jottei totuus unohtuisi, kirjoista löytyy paljon aiheeseen liittyvää oikeaa tietoa Kama sutran akrobatiasta muihin makuuhuoneen maustevinkkeihin. Tietoa ilman ei tarvitse jäädä siinäkään vaiheessa, kun kesäheila tarjoaa ikävän tuliaisen tai särkee sydämen tuhansiin siruihin.

Mutta näin kuumalla ei vielä huomista murehdita - tervetuloa siis rakkauden ja erotiikan kirjastoon!

Paula R
kuvat: TimoN

Levylautasella : David Garrett

Viulunsoittaja katkolla.

Vanessa Mae, Linda Lampenius sekä naiskvartetti Bond on saanut pitkätukkaisen miesseuraajan. Hyvät naiset ja herrat: saanko esitellä pahan pojan lookin taakse piiloutuvan viulutaiteilija David Garrettin. Kasvoiltaan Axl Rose nro 2 ja päässä Slashin tavamerkki, silinterihattu mutta kädessä viulu, ei vaikuta allekirjoittaneesta lupaavalta.

Se mitä Vanessa Mae ja Bond-viulukvartetti teki klassiselle musiikille, oli uraa uurtavaa ja kiintoisaa. Herra Garrett on tempaissut viulun tallansa kaikkien aikojen tunnetuimpiin rocksävelien sekaan. Nirvana, Aerosmith, Metallica sekä Paul McCartney saavat fiulupelimannin ottein uuden merkityksen.

Jo pelkästään biisilistan lukeminen sai niskavillani pystyyn mutta vasta levyn kuunteleminen karautti päiväni pilalle. Iso orkesteri taustalla vaikutti todella mahtipontiselta mutta yksi viulu pääosassa vesittää koko touhun. Ainoastaan Live and let die –biisi kuulosti hyvältä, mutta ehkä siitä syystä että se ollaan totuttu kuulemaan ison orkesterin esittämänä. Joitain levyjä ei vaan pitäisi tehdä, tämä on yksi niistä.

-TimoN-

Uusi täti Jurvan kirjastossa!!

Taitaa olla aika esitellä itseni, ennen Jurvan Sanomia :)

Olen siis Henna Hydén ja aloitin Jurvassa kirjastonhoitajana toukokuun alussa. Kuukauden ajan olen tässä jo ollut aika nostalgisissa tunnelmissa, vierähtihän vuosia reilut 10 siitä, kun yläasteen jälkeen muutin Jurvasta muualle opiskelu- ja työrupeamiin. Välillä kävin Ruotsin puolella, mutta pikku hiljaa hivuttauduin takaisin… jotenkin ne juuret ovat niin vahvasti täällä. Pidän maalla ja luonnon lähellä asumisesta ja sen kun yhdistää pienen kirjaston etuihin tehdä monipuolisesti kaikkia kirjaston töitä, niin enpä tiedä paremmasta. Kirjastossa saa työtä niin aivoille kuin ruumiillekin: kun oikein puhkuu, voi mennä ruuvailemaan hyllyjä, kantamaan/järjestelemään kirjoja tai jopa repimään niitä. Toisaalta voi sitten huilata fyysisesti ja laittaa ajatukset hurisemaan paperitöiden, kirjojen luetteloinnin tai tällaisten blogikirjoitusten ääressä. Jokainen päivä on erilainen ja suurin kiitos siitä kuuluu asiakkaille. Asiakkaita varten minä tätä työtä teen.

Niinpä voisin vielä vinkata muutaman kesäisen ”tykkään”-kirjan. Viime vuonna kesälomaksi löysin Janet Evanovichin kepeät dekkarit; osuivat minun huumorintajuuni :D Onneksi niitä riittää vielä hetkeksi: seitsemäs osa julkaistaan suomeksi syksyllä ja kaiken kaikkiaan niitä on ainakin 17.

Olen arvatenkin eherottoman pohojalaanen ja sen takia täytyykin mainostaa Arto Juurakon ja Benjam Pöntisen yhteistyössä syntynyttä runo- ja valokuvakirjaa Eläämellistä rakkautta. Kirjan kuvissa poseeraa tutun näköisiä eläimiä mm. Ähtärin eläinpuistosta ja Juurakko on pohtinut heille hempeitälempeitä ajatuksia. Toisena pohojalaasena kannattaa kuunnella äänikirjana Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Harvemmin itse kuuntelen äänikirjoja, mutta tämä oli ehdottomasti kirjaa parempi itsensä Antti Litjan lukemana.

Lapsenmielisille lisää eläänrunoja löytyy Karvakorvan runopurkki ja Hassut tassut –kirjoista.

Kepeää kesämieltä! Kirjastossa tavataan!

HeH

Jäähyväiset Annalle

Olen sitä ihmislajia, jonka kirjahyllystä löytyy pitkä rivi kuolemattomia tyttökirjoja Susan Coolidgesta Lucy Maud Montgomeryyn. Aikaisemmin ne ovat olleet äitini ja sitä ennen mummuni hyllyssä. Ne ovat mielestäni hienointa perintöä, jota pystyy siirtämään sukupolvelta toiselle. Nämä vanhat kalleudet kertovat rohkeista tytöistä, jotka taustalla olevan Viktoriaanisen ajan rajoituksista huolimatta yrittävät löytää oman suuntansa elämässä. Lopulta itsenäiset tyttösankarit taipuvat yhteiskunnan tahtoon ja menevät naimisiin. Temperamenttisesta ja onnettomuuksiin taipuvaisesta Annasta Montgomery muokkaa säädyllisen lääkärinrouvan Anna Blythen, jota kaikki rakastavat. Emilian elämästä kertomisen hän sen sijaan jättää juuri oikealla hetkellä jättäen Emilian ja hänen valittunsa Teddyn nauttimaan onnestaan monien väärinkäsitysten jälkeen, ja lukija saa mielikuvituksessaan kutoa tarinan loppuun.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi Annan jäähyväiset, joka on samalla Montgomeryn jäähyväiset. Hän jätti käsikirjoituksen vain vähän ennen kuolemaansa. Jonkin aikaa sitten maailmalle levisi tieto, että Montgomery olisi tehnyt itsemurhan ottamalla yliannoksen lääkkeitä. Jokainen muodostakoon oman käsityksensä siitä, oliko kyseessä vahinko vai tahallinen teko. Kokoelmateos, jonka hän ennen kuolemaansa jätti kustantajalle, sisältää novelleja ja runoja. Novellit käsittelevät paljon Montgomeryn tuotannossa esillä ollutta orpouden teemaa. Novelleissa on synkempi sävy kuin esimerkiksi valoisissa Anna-kirjoissa. Novellien pääosassa ei esiinny lainkaan tuttua Blythen perhettä, mutta heihin viitataan hyvin usein. Anna ja hänen perheenjäsenensä joutuvat kritisoinnin kohteeksi, ja mietinnän aiheeksi nousee, oliko Montgomeryllä tarvetta kritisoida luomiaan hahmoja. Novellien välissä vieraillaan Blythen perheen kotoisissa iltahetkissä, joissa on käsiteltävänä jokin Annan tai hänen poikansa Walterin runoista.

Romaani jakaantuu kahteen osaan, aikaan ennen ja jälkeen ensimmäistä maailmansotaa. Olen itse juuri päässyt ensimmäisen osan loppuun. Täytyy tunnustaa, että aina välillä novellien lukeminen on tuntunut tuskaiselta, ja runoja olen silloin tällöin hypännyt yli. En pidä Montgomeryn runoista, sillä niissä ei ole samanlaista tunnelmaa ja rytmiä kuin Louisa May Alcottin Pikku naisia–kirjaansa liittämissä runoissa. Novellit tuntuvat tylsiltä, koska hahmoihin ei parissakymmenessä sivussa synny persoonallisuutta. Montgomeryn vahvuus on elävät ja persoonalliset henkilöhahmot, ja novellien kokoisissa tarinoissa hän ei mielestäni sellaisia onnistu luomaan. Tarinat tuntuvat väkisin väännetyiltä. Kiitos kuitenkin heille, jotka julkaisivat kirjan vihdoin kirjailijan itsensä tarkoittamassa muodossa. Osa novellista on ilmestynyt jo aiemmin kokoelmateoksessa Tie eiliseen. Annan jäähyväiset ovat löytö jokaiselle Annan ystävälle, joka voi sanoa tuntevansa Joosefin.

H.V

Rockmiesten säkeet

Tuukka Hämäläinen: Kirosäkeet
Idiootti 2011
Kranneista

Yhtenä kevään kiinnostavimmista musiikkikirjoista nostan esille haminalaisen pienkustantamo Idiootin uutuuden. Toimittaja-runoilija Tuukka Hämäläinen on haastatellut kirjaan paitsi A.W. Yrjänän kaltaisia, asemansa tukevasti vakiinnuttaneita tekijöitä, myös Tuvalun Annina Antinrannan tapaisia harvinaisempia tuttavuuksia.

Kirjassa painottuu nykyisen suomirockin raskaampi linja monien mukaan päässeiden metalliyhtyeiden myötä. Ja onhan rockin maailma miehinen - Antinrannan lisäksi vain Maija Vilkkumaa on naisista kirjassa mukana. PMMP:n Paula Vesala nousee pariin kertaan kirjassa esiin arvostettuna tekijänä, esimerkiksi hänen synkän-vahvoista sanoituksistaan olisi mielellään lukenut lisää.

Kaikkineen kirja on mainio katsaus kotimaisiin, korkeatasoisiin rocksanoituksiin, joita haastatteluissakin sivutaan usein harmittavan ohimenevästi. Liika selittely tosin voi pilata hyvänkin sanoituksen eivätkä kaikki haastatellut haluakaan avata tekstejään kovin perusteellisesti.

Halutessaan kirjasta on helppo poimia vain omien suosikkiensa osuudet. Itselleni mielenkiintoisinta antia olivat Mokoman Marko Annalan jäsentyneet pohdinnat sekä Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilän osuus, josta käy ilmi, että impulsiivis-psykedeeliseltä vaikuttava tekstikin saattaa olla pitkän hionnan tulos.

-Paula R