pihlajankevari

pihlajankevari

30.5.2011

Uusi täti Jurvan kirjastossa!!

Taitaa olla aika esitellä itseni, ennen Jurvan Sanomia :)

Olen siis Henna Hydén ja aloitin Jurvassa kirjastonhoitajana toukokuun alussa. Kuukauden ajan olen tässä jo ollut aika nostalgisissa tunnelmissa, vierähtihän vuosia reilut 10 siitä, kun yläasteen jälkeen muutin Jurvasta muualle opiskelu- ja työrupeamiin. Välillä kävin Ruotsin puolella, mutta pikku hiljaa hivuttauduin takaisin… jotenkin ne juuret ovat niin vahvasti täällä. Pidän maalla ja luonnon lähellä asumisesta ja sen kun yhdistää pienen kirjaston etuihin tehdä monipuolisesti kaikkia kirjaston töitä, niin enpä tiedä paremmasta. Kirjastossa saa työtä niin aivoille kuin ruumiillekin: kun oikein puhkuu, voi mennä ruuvailemaan hyllyjä, kantamaan/järjestelemään kirjoja tai jopa repimään niitä. Toisaalta voi sitten huilata fyysisesti ja laittaa ajatukset hurisemaan paperitöiden, kirjojen luetteloinnin tai tällaisten blogikirjoitusten ääressä. Jokainen päivä on erilainen ja suurin kiitos siitä kuuluu asiakkaille. Asiakkaita varten minä tätä työtä teen.

Niinpä voisin vielä vinkata muutaman kesäisen ”tykkään”-kirjan. Viime vuonna kesälomaksi löysin Janet Evanovichin kepeät dekkarit; osuivat minun huumorintajuuni :D Onneksi niitä riittää vielä hetkeksi: seitsemäs osa julkaistaan suomeksi syksyllä ja kaiken kaikkiaan niitä on ainakin 17.

Olen arvatenkin eherottoman pohojalaanen ja sen takia täytyykin mainostaa Arto Juurakon ja Benjam Pöntisen yhteistyössä syntynyttä runo- ja valokuvakirjaa Eläämellistä rakkautta. Kirjan kuvissa poseeraa tutun näköisiä eläimiä mm. Ähtärin eläinpuistosta ja Juurakko on pohtinut heille hempeitälempeitä ajatuksia. Toisena pohojalaasena kannattaa kuunnella äänikirjana Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Harvemmin itse kuuntelen äänikirjoja, mutta tämä oli ehdottomasti kirjaa parempi itsensä Antti Litjan lukemana.

Lapsenmielisille lisää eläänrunoja löytyy Karvakorvan runopurkki ja Hassut tassut –kirjoista.

Kepeää kesämieltä! Kirjastossa tavataan!

HeH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti