Valkoinen kappeli. Salaliitto. Murhamies, joka jäi elämään eurooppalaisessa alitajunnassa. Tuhansien reinkarnaatioiden ja variaatioiden tapahtumasarja. Synkeiden sumuisten katujen varjoissa kulkeva lehdistön lemmikki. Intiaani, lääkäri vai taiteilija, mutta kaiku jostakin syvältä syövereistä. Enemmän kuin mies, enemmän kuin nainen, enemmän kuin muut ja vähemmän inhimillinen. Ikoni. Myyttinen tositarina. Lontoon paholainen.
Eikä sitä koskaan saatu kiinni.
Yksi versio on kauniimpi, julmempi kuin muut. Se kerrottiin suuren pohjatyön päälle ja kuvitettiin rosoiseksi painajaiseksi. Mustien rattaiden kopina katukiveyksillä, kaasulyhtyjen valon kajo veitsen terällä, sydän kattilassa, silvotut, valokuvatut ruumiit, Hawksmoorin kirkkojen kouristuttavat julkisivut, ruutuikkunan takana pyhä Ganesha, vai tuskainen, epämuodostunut ihmisparka, ja hullut ja nerot historian hämäristä tulevaisuuteen ajelehtivat lukijan silmien edestä sensuroimattomina, alastomina ja julmina.
Huuruisen pubin sivupöydän ympärillä neljä naista neuvottelevat oman tuhonsa. Salainen vaimo karkotetaan kadotukseen aviomiehen syntyperän vuoksi. Erinykset ja Nemesis kaikken yllä, mustaa aikaa tanssiva Kali kaikessa. Vain kolme säästyvät: nimi, tekijä ja tarina. Viiden kärjen sisällä rituaali ja uuden vuosisadan alku. Lopussa kenties lohtua. Lopulta historian jäätävin verivana ja hyytävin nimipari - Whitechapel ja Jack.
Myytti, magia, fakta ja luonnosmainen kuvitus yhdistyvät fantastiseksi fiktioksi. Se on hyytävä. Se on tunnelmallinen. Anna viktoriaanisen Lontoon elää karmeudessaan ja kauneudessaan hetki mielessäsi, lue sarjakuva Helvetistä.
"The further we penetrated into this Whitechapel, the more our hearts sank. Was this London? Never in Russia, never later in the worst slums of New York, were we to see such poverty as in the London of the 1880s."
- Jacob Adler (wikipedia)
-ttt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti