Alan Moore & Kevin O'Neill
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga
1910
Egmont (2010)

Alan Mooren ja Kevin O'Neillin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga kuuluu lempilukemistooni. Moore on yhdistänyt valikoidut viimevuosituhannen alun ja sitä edellisten vuosituhansien seikkailu, kauhu ja tieteistarinoiden hahmot mielikuvituksekkaalla tavalla yhdeksi joukoksi taistelemaan Englannin puolesta makaabereissa vanhoja seikkailukertomuksia kunnioittavissa adaptaatioissa mm. H.G.Wellsin Maailmojen sodasta. O'Neillin tunnistettava, kulmikas, ohuita viivoja suosiva tyyli saa henkilöt eloon ja herran kynä visioi hurjia arkkitehtonisia ihmeitä. Kuvitus palvelee tarinaa erinomaisesti. Se ei ota itseään turhan vakavasti. O'Neillin hahmot ovat karrikoituja, dynaamisia, karuja, rajuja ja groteskeja. Toisenlaisella kuvittajalla Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga ei toimisi läheskään yhtä hyvin.

Odotin siis 1910:ää varsin innolla ja niinhän siinä käy, että jos jokin asia muuttuu edellisistä osista, se melkein pilaa koko uuden lukukokemuksen. Ei Hydeä, ei näkymätöntä miestä, hurja mustapartainen Nemokin vain vilahtaa sivuilla vähemmän hurjana ja mustapartaisena ja suurmetsästäjä Allan Quarterman, tuo luiseva nisti, on nuorentunut ja kadottanut edellisissä osistaan tutun persoonallisuutensa ja kokenut jonkinasteisen arvonalennuksen tylsän sivuosan esittäjäksi. Bram Stokerin Draculasta tuttu Mina Murray on sensijaan säilynyt ennallaan. Joukkoon on liittynyt ennustaja Carnacki, kuolematon Orlando ja mestarivaras Raffles. Näistä ainoastaan Orlandossa on vivahteita edellisistä särmikkäistä ja persoonallisista jäsenistä. Liiga ei ole sama kuin ennen, eikä yllä samalle tasolle henkilökaartiltaan. Se on vaikea pala niellä.

1910:n pitää lukea ennakkoluulottamalla asenteella, mutta ei sekään kaikilta ongelmilta pelasta. Tarina alkaa ja kulkee erilaisten saapumisten kautta Lontoossa. Ensiksi Liiga lähtee ottamaan selvää maailmanlopun enteen perään Carnackin unen motivoimana. Siihen liittyy erään Kuulapsen saapuminen. Liiga törmäilee aiheen tiimoilla, eikä etene, mutta saa vihjeitä. Seuraavaksi Lontooseen saapuu Whitechapelin murhat tehnyt merimies, joka aloittaa harrastustoimintansa uudestaan. Samaan aikaan Nemon perillinen tulee Lontooseen ja jää satamaan työläiseksi. Lopuksi saapuu Nemon alus: Nautilus. Kaiken taustalla soi Kurt Wellin säveltämä Kolmen pennin ooppera, jonka lyriikoita hahmot tämän tästä "laulavat". Lyriikat eivät toimi sarjakuvissa. Idea epäonnistuu odotetusti, mutta jos sattuu Kolmen pennin ooppera käsiin ja lukee sen soidessa taustalla, tunnelmasta tulee aika erikoinen.

1910:ssä on mielestäni kolme vikaa. Liigan uudet jäsenet eivät ole edellisten vertaisia, laulut eivät toimi ja koko opusta vaivaa selkeä esiosamaisuus. Itsenäisenä tarinana 1910 on heikko, preludina se voi toimia paremmin. Lukijan epäonneksi seuraava osa valmistuu sitten kun valmistuu ja sitten sen suomennosta saa odottaa hieman lisää.

Ongelmista huolimatta pidin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten uudesta osasta. Dialogi ja rytmitys on tuttua laadukasta Moorea. O'Neillin kuvitus onnistuu ja Lontoon satama on kuin yksi tarinan henkilöistä. Vino tunnelma ja lukijaa aliarvioimaton tarina sekä erikoiset kohtaamiset kantavat 1910:n massan yläpuolelle ja minä haluan vieläkin lukea näitä lisää.

-ttt

ps. Sitä elokuvaa ei ole olemassa.