pihlajankevari

pihlajankevari

16.6.2014

Uusi kasvo Jurvan kirjastossa



Hei!

Olen Noora, Jurvan kirjaston uusi kirjastonhoitajan sijainen. Olen 36-vuotias ja kotoisin Lahdesta. Kävin syntymässä Vantaalla, mutta suurimman osan elämästäni olen asunut Lahdessa – tai Lahessa niin kuin sielläpäin sanotaan.  ;)  Opiskellessani olen asunut myös Vaasassa ja Jyväskylässä. Pohjanmaa ei ole minulle ennestään kovinkaan tuttu, mutta eiköhän se tässä reilun puolen vuoden pestin aikana tule tutuksi.  :)

Olen työskennellyt eri kirjastoissa useamman vuoden ajan, mutta ura ei vielä ole kovinkaan pitkä. Pidän kovasti kirjastonhoitajan työstä ja toivonkin, että töitä riittäisi myös tulevaisuudessa. Tähän mennessä olen ollut töissä kirjastoissa Hämeenkoskella, Lahdessa ja Lammilla, joten kokemusta on sekä pienistä kunnankirjastoista että suuresta kaupunginkirjastosta. Pienissä ja suurissa kirjastoissa työskentelyssä on molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa, joten on vaikea sanoa kumpi olisi parempi. Onneksi ei kai tarvitsekaan.

Työssäni Jurvassa on paljon uutta opittavaa, mutta vaikka se on haastavaa, samalla se on myös antoisaa – on mukavaa oppia uutta. Olen varma, että täällä oppimistani asioista on minulle jatkossa hyötyä. Minut on otettu oikein hyvin vastaan ja työkaverini neuvovat aina kun minulla on kysyttävää ja sitähän ainakin näin alussa riittää!  ;)

Harrastuksistani tärkeimmät ovat lukeminen (yllättäen!) ja musiikin kuuntelu. Useimmiten tartun dekkariin, mutta luen myös esimerkiksi persoonallisuutta käsitteleviä tietokirjoja. Käsityö- ja kokkauskirjat ovat myös ihastelun kohteina, mutta niiden ohjeet harvemmin konkretisoituvat.  ;) Musiikista lähinnä sydäntäni ovat sekä koti- että ulkomainen pop- ja rockmusiikki. Klassinen musiikki ja raskain hevi eivät sen sijaan oikein iske. Pidän myös sanaristikoiden täyttämisestä, askartelusta ja käsitöistä, mutta ne tuntuvat olevan vähän sellaisia kausittaisia harrastuksia.


:)  Noora
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti