pihlajankevari

pihlajankevari

8.4.2011

Sirkusjuttuja ja kirjailijan elämää



Talven sulaessa kevääksi saimme kirjailijavieraaksi Tomi Kontion, jonka tuotantoon kuuluu mm. runoutta, lasten ja nuorten fantasiaa, novelleja, kolumneja ja rocksanoituksia. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, tunnetuimpana Finlandia Junior -palkinto, joka myönnettiin vuonna 2000 teokselle Keväällä isä sai siivet. Kontio vieraili Kurikan ja Jurvan kouluilla sekä kirjastojen kevään viimeisissä Tuu föliyhyn -illoissa.

Kouluilla kuulimme mielenkiintoisia tarinoita kirjailijan elämästä. Hän kertoi sirkustirehtööri-isästään Orvo Kontiosta, joka toi sirkuksen eläimiä välillä hoitoon kotiinkin. Matkalaukussa saattoi olla kuristajakäärme ja apinat auttoivat kirjahyllyn järjestämisessä. Joskus käärme majaili isän takin allakin.

Tomi Kontio jakoi monet lapsuuden seikkailunsa kaksoisveljensä Timon kanssa. Veljeksistä Timo oli vilkkaampi, Tomi taas löysi tarinankertojan lahjansa jo varhain kertoessaan Timo-veljen kommelluksista. Fantasiakirjoissa Keväällä isä sai siivet, Austraasian viimeiset lapset ja Maan veli seikkailevat kaksoset Tomi ja Timo, joiden esikuvia ei tarvitse hakea kaukaa.

Pääsimme pohtimaan sitä, miten kirjailija voi hyödyntää tosielämän tapahtumia mielikuvituksen pohjana. Kontion mielestä kirjailijan työssä aloittaminen on usein hankalin osuus, mutta harjaantumisen kautta sekin helpottuu.

Tuu föliyhyn -illoissa Kontio kertoi enemmän aikuisten tuotannostaan ja luki muutamia tekstejään. Runojen vahvat, pysäyttävät kielikuvat naulitsivat kevätillan tunnelman. Kurikassa kuultiin illan päätteeksi kirjailijan kotimaisemaan, Itä-Helsinkiin, sijoittuva tarina "Joulu Kontulassa", jonka vapauttava sisältö sopii kevääseen yhtä hyvin jouluunkin.

-Paula R

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti