pihlajankevari

pihlajankevari

25.10.2010

Lempi leimahtaa, rakkaus kipunoottoo

”Meirän föliyhyn” saapui lokakuisena iltana runoilija Arto Juurakko. Hänen runoilijanuransa lähti nousuun Haku päällä –tapahtuman suuresta rakkausrunokilpailusta kesällä 2007. Kilpailun teemana oli tuolloin kirjoittaa murteella. Tommy Tabermann valitsi Arton runon ”Rakkauresta” voittajaksi. Kilpailun jälkeen Artolta kyseltiin lisää runoja ja niitä syntyi, ensin yhden kokoelman verran, nyt jo neljännen. Arton runojen teemana on puhumisen vaikeus. Runot eivät ole juhlallisia silosäkeitä, vaan lähtevät arjen tilanteista.


Arton runokirjat ovat jo usean vuoden ajan olleet lainatuimpia runokirjojamme. Niinpä häntä kerääntyikin kuulemaan runsaslukuinen ja innostunut yleisö, joka välillä palkitsi esiintyjän raikuvin aplodein. Saimme kuulla valittuja runoja kaikista neljästä runokokoelmasta. Yleisö sai esittää myös omia toiveitaan. Runot kiteyttävät monen tuntemat kotoiset tilanteet tarkkanäköisesti. Niiden sanomaan on helppo samaistua jokaisen parisuhteen iloja ja suruja kokeneen. Runot ovat syntyneet omista kokemuksista tai kuultujen tarinoiden perusteella. Ehkäpä Artolle jäi mukaan jokunen tarina tältä vierailulta Kurikassa! Erityisen viehätyksensä runoille antaa eteläpohjalainen murre. Oma murre on meille juuri sitä ”syrämmen kieltä”.


”Teheränhän niinku taharot” –runosta kotiseuturakkaan makupala:

”Ja sun tahtos mukahan
voirahan lähtiä
kaharen lomaalemahan
Isoonkyrööhin, Soinihin taikka Jurvahan.
Sää saat päättää.”


Kirsti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti